2.3.2015

Voimakeinoilla voittoihin? Kuka määrittelee ratsastuksen arvomaailman? Minä, sinä ja kaikki me!

Suomessa tapahtunut hevosen väkivaltainen koulutus nousi muutamassa tunnissa maailmanlaajuiseen levitykseen nopeasti facebookin välityksellä.

Itsekin katsoin osan videosta illalla ja asia kyllä jäi pyörimään kovasti mieleeni. Minulla on jo pitkään pyörinyt mielessäni aihe, jonka haluan nostaa esille. Tämä hevosta alistava videokin valitettavasti liittyy aiheeseen, joten nyt aihe on luontevaa nostaa esiin.

Nykyinen ratsastuskulttuuri ja ratsastuksen yleinen arvomaailma ruokkii voimakkaasti kuvaa, että ratsastuksen päämäärä on saavuttaa hyviä kilpailutuloksia. Halutaan hyvää piaffia, halutaan hyvää sitä ja tätä, jotta saadaan kisatuloksia ja menestystä. Tämä kisatulosten voimakas ihannointi johtaa siihen, että päämäärään halutaan jossain vaiheessa keinolla millä hyvänsä ja tietenkin mahdollisimman nopeasti. Hevosten henkisen ja fyysisen puolen kehittyminen vie aikaa ja vaatii sinnikästä, vaihe vaiheelta suoritettua harjoittelua. Puhumattakaan ratsastajan taitojen kehittymisestä, olemme tekemisissä yhden maailman vaikeimman taitolajin kanssa. 

Meidän kisamenestykseen pyrkiminen ja ahneus saavuttaa menestystä ajavat turhan helposti ohi hevosen hyvinvoinnin ja ratsastajan taitojen kehittämisen. Tämä video on surullinen esimerkki juuri tällaisesta hevosen hyvinvoinnin unohtamisesta.

Väkivallalla ja pelolla saamme heikomman tanssimaan oman pillimme mukaan, haluttomasti ja vastustelevasti, mutta tanssimaan kuitenkin. 

Mutta onko kukaan miettinyt, mitä tällainen arvomaailma opettaa laajemmin meille ratsastuksen harrastajille? Entä lapsille, jotka alkavat ratsastaa? Alistaminen, väkivalta ja pelottelu ovat hyväksyttyjä asioita, jos sillä saavutetaan haluttu päämäärä?

Tästäpä nousee mieleeni yksi asia, jonka Stephen Hawking vastikään nosti esiin ihmiskunnan tulevaisuudesta. Yksi suurimmista uhkatekijöistä ihmiskunnalle on ihmisten aggressiivisuus toisiaan kohtaan. Millaista maailmaa rakentaa urheilulaji, jossa eläimet saadaan tekemään haluamiamme asioita voimakeinoilla? Tällaisia arvojako haluamme opettaa? 

Uskon, että kukaan ei syvällä sisällään halua tällaista, mutta jos yleinen lajin kulttuuri ruokkii tällaisia arvoja, niin luulemme, ettei muutakaan vaihtoehtoa ole olemassa. 

Onneksemme vaihtoehtoja on. Hevosia on mahdollista kouluttaa myös empaattisuuden, hyväntahtoisuuden ja lempeyden kautta. Hevoset ovat eläinlajina äärimmäisen yhteistyökykyisiä ja ystävällisiä, mikäli emme laukaise pako- tai pelkokäyttäytymistä hevosesta esiin rajulla käytöksellämme tai aggressiivisuudellamme. Se vaatii tietoa hevosesta eläimenä ja koulutuksen lainalaisuuksien tuntemisen. Ihmisten on mahdollista oppia ratsastuksen avulla, miten yhteistyöllä ja ystävyydellä saavutetaan huikaisevia hetkiä hevosten kanssa. Mitä tällainen ajatusmaailma voisikaan opettaa meille ihmisille?

Siihen ei välttämättä tarvita ruusukkeita ja pokaaleita asiaa vahvistamaan, mutta yhteistyön ja hyväntahtoisuuden kautta saavutetut ruusukkeet ja pokaalit ovat todella arvokkaita ja kunnioitettavia.

Päämäärät voivat olla myös kilpailumenestyksen tavoittelussa, mutta silloin kilpailuiden tulee mitata edellä kuvattua arvomaailmaa: koulutustaitoa ja yhteistyökykyä ratsukon välillä. Tällöin tuomareiden silmät osaavat nähdä teknisten suoritteiden lisäksi hevosten elekielestä merkit, jotka ilmentävät hyvinvointia ja tyytyväisyyttä. Hevonen ei ääntele kivusta tai pahoinvoinnista, sen ainoat keinot ilmaista meille hankalaa oloaan on elekielen ja käyttäytymisen kautta. 

Empaattinen ja hyväntahtoinen ihminen kuuntelee, tuntee ja katsoo hevosta nähden sen todellisen olotilan. Hevosesta kyllä näkee tanssiiko se pakotettuna vai omasta tahdostaan. Kun hevonen haluaa tehdä ihmisen kanssa tasavertaista yhteistyötä, niin on sama millä tasolla tämä ihmeellinen asia tapahtuu, se on aina uskomattoman kaunista katsottavaa.

Jokainen kilpailutaso kouluratsastuksessa on alun perin luotu testaamaan, miten hyvin koulutuksessa on onnistuttu. Mitä helpommin kummallekin osapuolelle kunkin tason tehtävät onnistuvat, sitä paremmin kaikki ratsastuksessa vaadittavat osataidot on ratsastaja ja hevonen oppinut. Omasta mielestäni hyvät prosentit ja menestys kouluradalta tulevat hyvän harjoittelun sivutuotteena, ei päätavoitteena. 

Päätavoite on kouluttaa hevonen luottamaan ihmiseen ja vaihtuviin tilanteisiin, jolloin se voi tuoda luontaisen loistokkuutensa esiin. Tällöin hevonen osaa ratsastajan avustamana kytkeä tukilihaksensa siten, että ratsastus edistää hevosen terveyttä ja ratsastuksen yhä haasteellisemmat tehtävät on mahdollista suorittaa helpommin ja helpommin.


Hevostenkin kanssa kannattaa muistaa: kun aseet lasketaan, niin vastassa ei ole uhka vaan rauha. Pelko ja epäluottamus saavat puolustautumaan, on parasta säilyttää luottamus. Luottamuksen rikkomiseen tarvitaan äärimmäisen lyhyt hetki, luottamuksen rakentamiseen taas kuluu valtavasti aikaa. Siksi mietin millaisiin tilanteisiin vien hevoseni.

Jokainen, siis aivan jokainen meistä, myös sinä vaikutat ratsastuksen arvomaailmaan. On muutoksen aika ja jokaisella on oikeus vaatia itselleen ja hevoselleen kunnioittavaa ja arvostavaa opetusta. Meitä on jo monta, jotka arvostavat hevosystävällistä, eettistä ja empaattista hevosten käsittelyä. Suomessa on paljon ammattilaisiakin, jotka ovat perehtyneet, miten hevosia voidaan kouluttaa eettisesti hyväksyttävällä tavalla. Ja kun asiakkaat vaativat tätä, niin se ohjaa ammattilaisten halukkuutta oppia asiasta lisää.