22.4.2013

Käytännön haasteita vol. 2: ryntäilevä, ohjiin painava hevonen


Olen kohdannut usein hevosia, joiden ongelmana on ohjiin painaminen, kiirehtiminen, ryntääminen ja hätäileminen. Hevoselta ei puutu eteenpäin pyrkimystä, mutta rentous ja tasapaino ovat puutteellisia. 

Ratsastaja joutuu pitelemään hevostaan, jotta hevonen saadaan hallittua. Usein tilanne on se, että hevoselle hankitaan kovempia ja kovempia kuolaimia, jotka aiheuttavat ohjasotteiden rajuudesta riippuen enemmän tai vähemmän kipua hevoselle. Tilanne on kaukana ratsastuksen ihanteista.

Ryntäävä hevonen on jatkuvassa jännittyneisyyden tilassa, joka ei ole hevosen terveyden kannalta suotuisa tilanne, vaikka hevonen voimakeinoja käyttäen saataisiin hallittuakin. Ryntäävän hevosen lihaksisto ei toimi rentona eikä tuolloin hevonen saa kehostaan irti sitä mitä rentona ollessaan saisi. 

Stressi aiheuttaa henkisten ongelmien lisäksi lopulta myös fyysisiä vaivoja mm. mahahaavaa ja ryntäilyn tuloksena syntyvät myös jalkojen vammat kuten jännevammat ja nivelvaivat, kun jännittynyt hevonen ei kuuntele kipuaan vaan menee pakoenergian voimalla.

Tilanne voidaan ratkaista ilman voimakeinoja, jos ymmärrämme mistä ryntääminen johtuu ja miten siihen tulisi reagoida. Onko kyse kurittomuudesta vai mistä?  

Mistä ryntääminen johtuu?

Ryntääminen johtuu joko pakoreaktiosta tai hevosen tasapainon horjahteluista. Pakoreaktio johtaa kiirehtimiseen ja ryntäämiseen. Kun hevonen rentoutuu, niin pakoreaktiosta johtuva tarve kiirehtiä loppuu.

Tasapainon horjahtelusta syntyvä ryntääminen loppuu, kun hevosen tasapaino korjataan. Tasapaino-ongelma saa alkunsa henkisen ja/tai fyysisen syyn vuoksi.

Hevosella saattaa olla hyvin haasteellista sulkea takajalkojen nivelkulmia, jolloin takajalat jäävät liian taakse, jotta hevonen pystyisi kannattelemaan etuosassa sijaitsevaa painopistettään. Etuosan kannattelu = rintakehän lihasten aktiivinen käyttö kuuluu hevosen tasapainoon. Kun hevonen ei osaa kannatella rintakehäänsä, niin hevonen ei pysty säilyttämään itse tahtiaan. Hevonen vyöryy omalla massallaan etujalkojen yli, pystymättä itse tilannetta hallitsemaan.

Mitä jäykempi hevonen on takaa ja mitä enemmän hevonen ”makaa lavoillaan”, niin sitä suuremmista ongelmista on kyse. Jos tällaiseen yhtälöön lisätään vielä jännittynyt mielentila, niin ollaan hyvin haastavassa tilanteessa. Toki huono tasapaino johtaa jo itsessään jännittyneeseen mielentilaan. Jos itse kävelet hyvin liukkaalla alustalla, niin mieti mielentilasi (ja lihasten) rentoutta…

Jokaisen ratsastajan tulisi ymmärtää tasapainon korjaus eli vastarefleksin syntyminen, joka aiheuttaa tasapainon horjumista myös päin kuolainta. Äkillinen paine missä tahansa ruumiin osassa laukaisee vastaan painamisen, vaikka hevonen olisi täydellisesti koulutettu. Kun tuttukin apu tulee yllättäen varoittamatta voimakkaana, niin refleksi laukeaa, jolloin se peittää opitun alleen. Eli vaikka hevonen osaisi, niin raju apu estää hevosta vastaamasta apuun opitulla tavalla. Ja puhumattakaan mikäli hevonen ei ymmärrä, miten apuun tulisi vastata, niin on melko epätodennäköistä saada hevosesta oikeaa vastetta, jos hevosella ei ole hajua mitä halutaan.

Mikäli vaadimme hevoselta enemmän mihin sen fyysinen tai henkinen tila on valmis, niin laukaisemme hevoselta jännittymisen tai turrutamme hevosen sammuneeksi. Mikäli hevonen jännittyy, niin se aiheuttaa ryntäämistä tai ohjiin painamista.

Hyvä muistisääntö (joka löytyy myös Kyran kirjasta) on: Jos ratsastaja joutuu käyttämään enemmän voimaa hevosen jarruttamiseen kuin eteenpäin ratsastamiseen, niin kyseessä on ongelmatilanne, joka johtuu edellä kuvatuista asioista.

Mitä hevosen tulisi osata, jotta se ei ryntäilisi tai painaisi ohjiin?
1) Tyyneys
Hevosen tulisi olla oppia käsittelyn, koulutuksen ja jokaisen ratsastuksen aikana, että se voi olla rauhallinen ja tyyni ollessaan ihmisen seurassa, myös ratsastuksessa. Vaikka kohdataan uusia tilanteita, jotka hevosia luontaisesti jännittävät (kuuluu luontaiseen pakoeläimen käytökseen), niin ratsastaja ei muutu noissakaan tilanteissa kovakouraiseksi tai väkivaltaiseksi hevostaan kohtaan. Tuolloin pahan pakoreaktion lauettua hevoselle käytetään ennakolta koulutettua yhden ohjan pysäytystä, usein myös odottaminen riittää.
Huomaa hevosen tyyni ilme 
Taisto hevonen Mintin kanssa
eversti Carden valmennuksissa
huomaa hevosen ilme ja elekieli.



2)  Hevonen koulutetaan itse säilyttämään tasapainonsa
Hevonen koulutetaan omatoimisesti säilyttämään oma tasapainonsa, niin että tahti säilyy ratsastajan sitä pitelemättä. Jotta tällaista koulutusta voidaan suorittaa, niin on ehdottoman tärkeää, että hevonen on mielentilaltaan tyyni ja rauhallinen. Tyyneyden puute sinällään hidastaa muistijälkien piirtymisen pitkäkestoiseen muistiin. Vaikka hevonen tekisi halutun asian, niin hevonen on hidas oppimaan, jos mielentila on väärä.

Koulutuksen aikana tahdin säilyttäminen tehdään hevoselle kannattavaksi tilanteeksi, jolloin ratsastajan avut eivät vaikuta hevoseen. Ratsastaja auttaa hevosen tasapainoon ja palkitsee hevosta lopettamalla avun käytön. Tätä ratsastaja toistaa pitkämielisesti.

3)  Perustuntuma, ohjasotteet ja pidäte
Usein olen havainnut ongelmia koulutuksen perusasioissa, jotka aiheuttavat viretilan kohoamista ja sitä kautta pakoreaktion erilaisia muotoja. Eli peruskuolaintuntuman kouluttamatta jättäminen on itselleni vastaan tulleiden ryntäämisongelmien ehkä yleisin syy. 

Hevosen tulisi rentona hyväksyä, että kuolain tuntuu sen suussa ja ohjat rajoittaa sen normaalisti käytettävissä olevaa tilaa. Itse ajattelen niin, että perustuntuma on kevyt kosketus ratsastajan käden ja hevosen suun välillä. Se ei saa häiritä kumpaakaan, sen tulee olla kuin vaatteet ihmisen tai varusteet hevosen päällä, niin hyvin totuttu, ettei sitä havaitse. Mutta jos tässä asiassa on epäselvyyksiä, hevonen koittaa kiskoa ohjia tai peruuttaa, kun ohjat kiristyvät perustuntumalle.
Anna Kilpeläinen kouluttaa
Lotta hevoselle asetusta,
huomaa Lotan rauhallinen ja tyyni ilme.

Mikäli perustuntuma on unohtunut koulutuksesta, niin hevonen sotkee tuolloin perustuntuman pidätteeseen, ja saa tuolloin kaksi ristikkäistä apua, mikäli hevosta ratsastetaan pohkeella eteenpäin kuolaintuntuma säilyttäen. Kaksi täysin yhtä aikaan suoritettua apua laukaisevat pakoreaktion, eli aiheuttavat ryntäämistä.

Jotta tähän ongelmaan ei ajauduta, on aina ensiksi koulutettava perustuntuma ennen pidätteiden koulutusta.

Lisäksi hevosen tulee osata ratsastajan käyttämät ohjasotteet, eli asettua niskastaan molempiin suuntiin, kohottaa kaulaansa pyynnöstä, avata leukakulmaansa ja laskea kaulaansa.

Voidaanko ryntäämistä tai ohjiin painamista korjata?
Helpoimmillaan ongelma korjaantuu nopeasti, kun hevonen päästään auttamaan rennommille lihaksille ja kannattelemaan omaa rintakehäänsä eli autetaan hevonen tasapainoon. Kun hevonen on tasapainossa ja rento, se säilyttää tahdin helposti. Kannattaa muistaa muistisääntö, joka pätee sekä hevoseen että ratsastajaan yleensä: rentous tuo tasapainoa ja tasapaino tuo rentoutta.

Usein tilanne on kuitenkin huomattavasti monimutkaisempi, sillä hevosella liittyy kuolaimen käyttöön tai ratsastukseen myös opittua jännittymistä ja jopa pelkoa, jolloin henkinen puoli aiheuttaa ryntäämistä ja huonoa tasapainoa.

Eli koulutukselliset ryntäämisongelma korjataan uudelleen koulutuksen avulla, jossa huomioidaan hevosen tyyneys. Koulutetaan ne asiat, joita hevosen tulee osata, jotta se voi korjata tasapainonsa. Ratsastukselliset ryntäämisongelmat korjataan apujen käytön tarkistamisella ja ajoituksella.
Pakoreaktio saattaa johtua monesta tekijästä, syy etsitään ja tarvittaessa siedätetään tarvittaviin asioihin.

Mitä kannattaisi välttää ongelman korjaamisessa?
Valitettavasti välillä näkee tilannetta ratkaistavan vain hevosta pitelemällä väkisin esimerkiksi voimakkaampien kuolainten avulla. Tuolloin hevonen ei itse opi tasapainottamaan rentoutta säilyttäen itseään. Eikä hevosta voi hallita ilman ratsastajan tiukkaa otetta tai hevoselle haitallisia liikkumismuotoja kuten liian lyhyelle kaulalle ratsastettu luotilinjan taakse käpertynyt hevonen.

Ratkaisumalli johtaa väkisinkin tilanteeseen, jossa hevonen ei ole lihaksistaan rento. Tämän tyyppisten ratkaisujen seurauksena näemme askellajien epäpuhtauden, joista tyypillisenä näkyy passimainen käynti ja myös laukan muuttuminen nelitahtiseksi jopa passimaiseksi.

Koulusääntöjen 401 kohdassa lukeekin, että askellajien puhtauden säilyttäminen on yksi kouluratsastuksen tarkoituksista. Vain tasapainoisen ja jänteviä, elastisia lihaksia käyttävän hevosen askellajit säilyvät puhtaina. Katsokaapas tarkkaan, näettekö hevosten saman puoleisten jalkojen tekevän käynnissä selvän V–kirjaimen? Se kertoo, onko hevonen ollut ratsastettaessa riittävän rento ja joustava.

Mitä haasteita?
Ratsastajan tulisi hallita omien käsien käyttö, kädet ovat yhteydessä erittäin voimakkaasti hermotettuun kohtaan hevosessa, eli hevosen suuhun. Hevosten suut ovat erittäin herkkiä ja sitä tulisi käsitellä yhtä tarkasti, kuten tarkka-ampujat tähtäävät pyssyjään. Tässä yhteydessä jokainen ymmärtää, että voimalla ei ole tekemistä tarkkuuden kanssa, vaan suuntaus ja ajoitus ovat myös ratsastuksessa avainsanoja.
Jotta ratsastaja voi hallita omia käsiään, tulee ratsastajan hallita oma istuntansa, siinä koko homman haastavin kohta.

Mielestäni tässä asiassa ei saa kuitenkaan syyllistää itseään liikaa, vaan jos ymmärtää, että hevosen hyvinvoinnin kannalta on tärkeä kehittää omaa istuntaa ja käsien käyttöä, niin ollaan jo erittäin hyvällä pohjalla. Eikä sorruta repimään hevosta suusta, vaikka asiat eivät onnistuisikaan suunnitelmien mukaan.

Kuolaimen ja sitä kautta ohjasotteiden tarkoitus on ohjata hevosen eteenpäin pyrkimys ratsastukselle hyödylliseen suuntaan. Mutta hevosella ei ole sisäsyntyistä tietoa kuolaimen merkityksistä, joten tämän kouluttaminen on ratsastajan vastuulla.

Suurimmat haasteet ovat siis kouluttaa hevonen ymmärtämään, mitä ratsastaja tarkoittaa milläkin ohjasotteella ja miten hevonen saa ohjasotteen paineen lakkaamaan.

Tilanne, jossa hevonen nojaa itseään päin kuolainta ja ratsastaja kannattelee hevosta omilla voimillaan, ei ole ratsastuksen kannalta hyvä, vaikka hevonen ei ulkoisesti näyttäisi enää ryntäävän. Sillä aina, kun hevonen painaa päin kuolainta, se ei voi kannatella omaa rintakehäänsä.  Rintakehän kannattelu on oleellinen osa hevosen tasapainoa.

Toinen kuolaimeen ja ryntäilyyn liittyvä haaste on perustuntumalta pakeneminen kuolaimen taakse sulkemalla leukakulmaa, jolloin hevonen lyhentää kaulaa ja sulkee leukakulmaansa. Tämä asento myös estää hevosta kannattelemasta rintakehäänsä, koska hevonen lyhentää kaulanrangan S-mutkaa ja aktivoi kaulan alaosan lihakset.

Koulusäännöissä lukeekin, että hevosen tulisi kulkea turpa luotilinjan edessä. Kun hevonen kurottaa kohti kuolainta kaatumatta ohjaan pahki ja säilyttää samalla rintakehän kannattelun, niin hevonen voi olla hyvin kevyt ratsastajan kädelle, olla silti tasaisella kuolaintuntumalla, ja viestit ratsastajan ja hevosen välillä kulkevat saumattomasti.

Haasteista suurin
Suurin haasteista on kuitenkin tietämättömyys, jonka vuoksi hevosten käytöstä tulkitaan myös ratsastuksen ammattilaisten toimesta väärin. Ratsastuksen opettaja saatikka ratsastuksen ohjaaja ei välttämättä perehdy koulutuksensa aikana ollenkaan tieteellisesti tutkittuun ja todistettuun tietoon hevosen lajityypillistä käyttäytymisestä tai hevosen oppimisen lainalaisuuksista. 

Nuorten hevosten koulutusta käydään kyllä läpi, mutta ei eläinkoulutuksen näkökulmasta vaan kokemuksellisesta näkökulmasta, jolloin kerrotaan mutu tietoa, ei tieteellisesti tutkittua tietoa. Onneksi ratsastajat ovat havahtuneet kuuntelemaan Andrew McLeania. Yhtälailla eläinkoulutuksen huippunimi löytyy meiltä Suomesta ja saamme alan viimeisimmän tiedon ihan suomeksi puhuttuna ja kirjoitettuna Tuire Kaimion toimesta.

Ratsastuksen ammattilaisten tulisi opiskella eläinkoulutuksen lainalaisuudet huolella ja hevosten oppimisen erityispiirteet. Ja näin ollen jokainen opettaja osaisi opettaa sellaiset ratkaisumallit, jotka ottavat huomioon pakoeläimen lajityypillisen käyttäytymisen, ja tuolloin vältyttäisiin sekä vaaratilanteilta että hevosten hyvinvointia uhkaavalta stressiltä.  

Jos jokainen ammattilainen pitäisi mielessä, että tyyni hevonen oppii parhaiten ja tuolloin hevonen käyttää lihaksiaan tehokkaimmin, koska tyyni hevonen hengittää syvemmin. Syvä hengitys taas on vaatimuksena kehonasentojen havaitsemiseksi sekä hevosella että ihmisellä. 

Tyynen hevosen tunnistaa levollisesta ilmeestä, rennoista lihaksista, rauhallisista eleistä, suun rentoudesta, korvien rennosta sivulle kääntyneestä asennosta ja pehmeästä silmien ilmeestä.

Academic Equitation, joka on yksi ratsastuksen upeimmista kirjoista ja esim. eversti Carden opit pohjautuvat tähän kirjaan, toteaa tyyneyden olevan ratsastuksessa kaiken lähtökohta. Uskon, että jos tämä vanhaan taitoon ja nykyiseen eläinten käyttäytymiseen pohjautuva tutkimustieto osattaisiin hyödyntää myös meidän ratsastuksen ammattilaisten toimesta hevosten koulutuksessa, ratsastuksen opetuksessa ja valmennuksessa, niin ratsastus muuttuisi hienosta lajista uskomattoman upeaksi lajiksi.

Hevosella ei ole päättelykykyä, jotta se osaisi keksiä itse ratkaisun ongelmatilanteisiin. Ratsastaja auttaa hevosen pois luontaisen käytöksen aiheuttamasta pulmatilanteesta.
Meidän ratsastajien tehtävänä on auttaa hevonen pois hankalasta tilanteesta. Hevonen pakenee, painautuu kuolaimeen, kiirehtii, ryntää sen sisäsyntyisten ratkaisumallien kautta. Joten on epäeettistä ja hevosen kannalta äärimmäisen väärin ajatella, että keksiköön hevonen ratkaisun pois esimerkiksi hankalasta ohjiin painautumistilanteesta. Kaikki, mikä aiheuttaa hevoselle hankalaa oloa lisää pakoreaktion eri muotoja (tai sammuneisuutta).  

Pakoeläimelle rankaisu aiheuttaa pakoreaktion voimistumista ja tuolloin pakoeläin pakenee tai puolustautuu. Kun pako tai puolustautuminen estetään voimakeinoin, hevosta ajetaan kohti opittua avuttomuutta, sulkeutuneisuutta ja sitä kautta kohti voimakasta stressitilaa, joka ei enää näy ulospäin.

Hevonen ei osaa päätellä kuten me ihmiset, joten meidän ihmisten tulee auttaa hevonen pois hankalasta tilanteesta. Hevonen ei tahallaan tee virheitä ja ratsastustamme hankalaksi, vaan se ei osaa tehdä toisin, jos sitä ei kouluteta tekemään asiaa toisin.  

Mintti kouluttaa varsaa:
rento ilme kertoo tyyneydestä.



Lähdeteoksista löytyvää tietoa:

Tuire Kaimion kirja Hevosen kanssa(2004): Ohjeita kouluttajalle s. 376 alkaen.  Perustuntumasta löytyy tietoa s. 419– alkaen.