18.3.2013

Kuuliaisuus - hevosen rentouden (ja tasapainon) sivutuote

Mitä tarkoittaa kuuliaisuus?

Mielestäni suomalainen kulttuuri vaikuttaa siihen, miten ymmärrämme sanan kuuliaisuus. Minulla tulee mieleen, että kuuliaisuus on kurinalaisuutta, tottelevaisuutta, nöyryyttä ja alistumista.

Toivottavasti olen ainoa ratsastaja, jolle tämä sana saa aikaan edellä kuvatun ajatusmallin. Nimittäin opiskellessani ratsastusta, olen ymmärtänyt, että sana kuuliaisuus tarkoittaa sivistyneessä ratsastuskulttuurissa jotakin aivan muuta mm. Academic Equitation -teoksen mukaan: hevosen tyyntä mielentilaa, vastaanottavaisuutta ja yhteistyökykyä.

Kuuliaisuus ei siis olekkaan johtajan (ratsastajan) sanelemaa käskytystä. Kuuliaisuus on hevosen kuuntelemista ja auttamista, keskustelua ja ehdottamista.

Miksihän minulle ei ole alusta asti opetettu tätä ratsastuksen tärkeintä salaisuutta: hevosen kuuliaisuus syntyy rentouden ja tasapainon sivutuotteena? Kiitos nykyisten mahtavien esikuvieni, olen asian viimeisen 10 vuoden aikana alkanut sisäistämään! Eli saadakseen kuuliaisuutta ratsastajan tulisi keskittyä hevosen mielen ja kehon rennoksi auttamiseen.

Kuuliaisuuteen liittyy myös hevosen luottamus ratsastajan käteen, eli kuolaintuntumaan, jonka tulisi olla kevyt, tasainen ja joustava.

Koulusäännöissä sanotaan kuuliaisuudesta (kohta 416) mm. nämä asiat:

2. Kuuliaisuus ei saa olla pakonomaista tottelemista, vaan sen on tultava esiin tarkkaavaisuutena, halukkuutena ja luottavaisuutena koko hevosen olemuksessa sekä eri liikkeiden suorittamisen keveytenä ja helppoutena. Kuolaintuntuman on oltava pehmeä ja kevyt, suun kiinni ja niskan pehmeässä peräänannossa ilman ratsastajan käden vastustelua. Hevonen ei saa liikkua ns. kuolaimen yllä eikä alla.

2.1 Kielen ulostyöntäminen ja kielen vetäminen kuolaimen yli tai hampaiden narskuttaminen ja hännällä piiskaaminen ovat osoituksia hevosen hermostuneisuudesta, jännityksestä tai vastustelusta, joka on otettava huomioon ko. liikkeen arvostelussa sekä yleisvaikutelman kohdassa 3 (kuuliaisuus).

2.2 Kuuliaisuutta arvosteltaessa tulee ensisijaisesti huomioida hevosen yhteistyökyky ja -halu. Hevosen tulee ymmärtää mitä siltä odotetaan ja sen tulee reagoida ratsastajan apuihin ilman pelkoa tai jännitystä.

Oman kokemukseni mukaan, mitä enemmän keskitymme auttamaan hevosta rentouteen sekä kehon että mielen, sitä vastaanottavaisemmaksi hevonen tulee.

Miten autan hevoseni kehosta rennoksi? kysymykseen saamme vastuksen: http://annakilpelainen.wordpress.com/2013/03/11/mista-hevosen-notkeus-elastisuus-ja-irtonaisuus-syntyvat/

Mielen rentous, tyyneys, lähtee koulutuksesta, koulutan vain oikeassa mielentilassa. Ja muistan, että jokainen käsittely- ja ratsastuskerta on hevosen koulutuskerta.

Kuuliaisuuteen vaikuttavat tietenkin myös meidän ratsastajien käyttämät avut: jos apujen käyttö on epäselvää ja turruttavaa, niin hevonen ei voi olla kuuliainen. Meidän ratsastajien tulee huolehtia oman istunnan harjoituttamisesta, jotta saamme jalostettua omia apujen käyttöä kohti tarkempaa ja tarkempaa hienosäätöä.

Sitten hieman sivuraiteille, mutta kuuliaisuuteen tämäkin asia vaikuttaa paljon.
Yksi tärkeä asia, jonka olen havainnut (ja ymmärtänytkin jo) on, että meidän ratsastajien on käytettävä apuja niin vähän kuin mahdollista - pysähdyttävä kuuntelemaan, mikä on hevosen kehon välittämä viesti, missä asiassa hevonen tarvitsee apua meiltä. Annetaan hevoselle vastuu säilyttää liike, rentous ja tasapaino. Mikä tahansa kohta noista kolmesta elementistä häviääkin (tai vielä parempi: on häviämäisillään), autetaan hevosta saavuttamaan se elementti uudelleen. Keskitytään auttamaan yhtä asiaa kerrallaan, rentoudutaan heti kun olemme auttaneet ja "kuunnellaan" hevosta, mikä olisi seuraava avun tarve. Tätä asiaa käymme läpi jatkuvasti, aivan sama ratsastammeko radalla He C vai GP-tasolla. Kun hevosessa on yhtä aikaa läsnä: rentous, tasapaino ja aktiivisuus, niin emme voi olla kovinkaan hakuteilla asiassa.

Yhteistyökykyisen hevosen kanssa on aivan mahtavaa toimia, siitä tulee hyvä mieli!
Ihania ratsastushetkiä kaikille!