13.10.2012

Ratsastuskulttuuria oppimassa osa 2 -tiukkaa tekstiä

Eversti Carden luennolla 1.10.2012 käytiin läpi myös kouluratsastuksen historiaa ja kouluratsastuksessa vaikuttaneita suuria mestareita.

Eversti puhuu "Equestrian art" ratsastuksen taiteesta, joka näkyy harmonisena ratsukkona: hevonen ja ratsastaja toimivat yhteistyössä, hevonen on irtonainen, joustava ja notkea, toisaalta luottavainen, kuuliainen ja eteenpäinpyrkivä. (koulusäännöt art. 401)

Nykypäivänä osa ratsastuksesta on irvikuvia sille equestrian artille, mitä minä ymmärrän kirjallisuuden ja everstin tällä termillä tarkoittavan.

Varoitus, kirjoitan nyt erittäin tiukasti ja mustavalkoisesti tästä asiasta. Ja tiedän, että on olemassa myös hyvää ratsastusta ja olen sitä jopa nähnytkin. =) Mutta haluan tämän kirjoituksen ja kannanoton herättävän ajatuksia. Toivon kaikentasoisilta ratsastajilta kriittisyyttä, omien aivojen käyttöä ja oman sydämen äänen kuuntelua. Mikäli huomaat ratsastaessa jatkuvasti tarvetta voimankäyttöön ja mielentilasi on muu kuin tyyni ja iloinen, jotta saat tehtyä hevosesi kanssa tavoitellut tehtävät, niin silloin käyttämääsi valmennusmenetelmää kannattaa harkita tarkoin. Mikäli tunnet, ettei ratsastuksesi ole sopusoinnussa ja sydämessäsi tunnet kohdelleesi hevostasi kaltoin tai väkivaltaisesti ratsastaessasi, niin usko itseesi. Väkivalta = suusta vetäminen, äkilliset riuhaisut, potkiminen, gramaanien käyttö, kannusten raju käyttö. Väkivaltaa ei tarvitse hevosten kanssa käyttää, jos asiat tehdään alusta alkaen oikein ja hevonen on terve.

Lopputulokseen voidaan päästä hevosystävällisillä koulutusmenetelmillä, mutta sinne päästään myös epäeettisillä keinoilla. Mielestäni valmentajat, ratsastuksenopettajat ja -ohjaajat ovat avainhenkilöitä tässä asiassa. Onko ratsastuksenopettajalla/ valmentajalla tietotaitoa opettaa ratsastajaa, miten hevosta voi kouluttaa tai valmentaa, niin että hevonen voi säilyttää luottamuksen ja yhteistyöhalukkuuden sekä vahvistuu että notkistuu. Ei ole helppoa, mutta siksi meidän tulisi kuunnella sellaisia opettajia kuten esimerkiksi eversti Carde, joka on nähnyt paljon omalla urallaan: toiminut valmentajana, ratsastajana ja myös koulutuomarina todella korkealla tasolla. Hän puhuu hevosten hyvinvoinnin puolesta sellaisella kokemuksella, että sen tietotaidon edessä kannattaa kenen tahansa ammattilaisenkin kuunnella nöyränä lakki kädessä.

Ratsastusta opetetaan usein aivan liian heppoisilla perustiedoilla. Kaikki tietävät myös sen kuiskausketjun, jossa ensimmäinen sanoo lauseen ja mitä useamman korvan kautta lause menee, sitä ihmeellisempi se on kun se viimeisen suusta ulos tulee. Ja tällaista tietoa jaetaan mielestäni ratsastuksessa paljon. Onko valmentajilla ja opettajilla aikaa sivistää riittävästi itseään? Jos valmentajanne onkin ollut se 50. korva, ja on kuullut senkin asian aivan väärin. Mitkä ovat siis opettajasi omat lähtökohdat? Kirjallisuudesta voivat osaavat ihmiset kehittää pitkälle itseään. Mielestäni kilpailutulokset eivät totisesti kerro totuutta (valitettavasti), hevosraukat kun suostuvat myös väkivaltaisen valmennuksen alaiseksi. Vähintään kevyttä perehtyneisyyttä Academic Equitation -kirjaan toivoisin henkilöiltä, jotka opettavat kouluratsastusta. Kyran kirja on hyvä, mutta pienen pieni pintaraapaisu tähän aiheeseen.

Olen kyllä kerran lukioaikanani katsonut kissantappovideon, jonka joku hullu oli tehnyt taiteen nimissä. Nykypäivänä lähes sama pätee ratsastukseen: toiset ihailee ja saavat hienoja tuntemuksia, kun hevonen heittelee jalkojaan ja jumittaa itsensä. Sitten sitä jonkin ajan kuluttua potkitaan pohkeella, että kun ei liiku eteenpäin, tai toinen vaihtoehto, että hevonen juoksee hulluna eteenpäin kipuaan pakoon. Ja seuraavaksi sille laitetaan gramaani, kun se nostelee päätään. Viimeistään tässä vaiheessa huomataan, kuinka hevonen aukookaan suutaan ja laittaa kieltään kuolaimen päälle- turparemmit pakko laittaa tiukalle, koska nythän kouluradalla pisteet tippuvat...

Yksi everstin ratsastuksen tärkeimpiä periaatteita on saada hevonen säilyttämään oma halukkuus ja yhteistyökyky ratsastajansa kanssa. Ei tarvitse olla kovinkaan pitkälle koulutettu ihminen ymmärtääkseen, että edellä kuvattu ratsastus ei edistä hevosen halukkuutta yhteistyöhön ratsastajansa kanssa. Yksi tärkeimpiä asioita luottamuksen ja yhteistyökyvyn säilyttämisen kannalta on osata vaatia hevosen fyysiseen ja psyykkiseen tilanteeseen sopivia asioita. Hevosta tulisi asteittain osata kehittää ja valmistella kohti haasteellisimpia tehtäviä, ei viedä sitä yllättäen liian haastaviin tehtäviin. Sitä on ratsastustaito, ei sitä että hinnalla millä hyvänsä saadaan hevonen tekemään teknisiä liikkeitä. Halutaan nähdä rento, joustava, luottavainen hevonen tekemässä teknisiä liikkeitä.

Hevoset ovat hyväntahtoisia eläimiä ja tekevät sen ilman vastustelua mihin ne sillä hetkellä fyysisesti ja henkisesti kykenevät. Mutta huonolla koulutuksella ja hevostaidoilla voidaan olla tilanteessa, jossa kaikki pyynnöt tai ihmisen läheisyys aiheuttavat vastustelua.

Tässä muutamia mestareiden mietelauseita ja ohjeita meille ratsastajille:
Antoine de Pluviel:
- ratsastaja ei saa tuhota hevosen sielua.
- Hevosen omaa halukkuutta ei saa tuhota
- Käytä omaa älykkyyttäsi

Colonel Podhajsky
- liian väkivaltainen/raaka valmennus tekee ratsastuksessa suoritettavista liikkeistä irvikuvia, verrattuna siihen miltä niiden tulisi näyttää.
- luontoa ei sovi kohdella väkivalloin.

Anna Kilpeläisen blogista löytyy valtavasti tietoa ja tärkeää asiaa kaikille meille ratsastajille. Suosittelen lukemaan!
http://annakilpelainen.wordpress.com/