16.6.2012

Mistä erotat hyvän ratsastuksen?

Tiedän olevani todella etuoikeutettu, kun olen saanut tavata useamman vuoden ajan eversti Christian Cardea. Toivoisin kaikille samaa, koska eversti on upea ihminen. Lisäksi everstillä on valtava tietotaito ratsastuksesta. Olen saanut täydennettyä tiedonjanoani suoraan yhdeltä ranskalaisen ratsastuksen mestarilta. 

Carde puhui vuoden 2012 yhdellä valmennusklinikalla hyvän ratsastuksen erityispiirteistä, niistä ajatuksista syntyi tämä kirjoitus.
Olen muokannut tätä kirjoitusta joulukuussa 2016.

Mintti, Anna Kilpeläinen, eversti Christian Carde Saumur kesäkuu 2015

Toivon tämän kirjoituksen herättävän lukijan mielessä ideoita ja oivalluksia, jotka auttavat meitä kaikkia lisäämään hevosten ja meidän ihmisten hyvinvointia ja ihmisten myötätuntoa hevosia ja toisiamme kohtaan.

Mintti ja Taisto eversti klinikalla

Sokeutuminen

Tämä teksti on syntynyt, koska huomasin itse sokeutuneeni ratsastukseen ja hevosiin liittyviin asioihin. Luulenpa etten ole ainoa, jolle tämä sokeutuminen on käynyt, vaikka toivoisin kovasti asian olevan niin. 

Suorite on helppo nähdä: esimerkiksi menevätkö hevosen jalat halutusti, onko kulmaus oikea kuljettavaan uraan nähden, onko luotilinjalla? Mutta se mihin voi sokeutua tai unohtaa katsoa hevosesta on tyytyväisyyden eleet, tasapainoinen kehonkäyttö ja luottamuksesta syntyvä joustavuus.

Nähdäänkö hevosen kasvoilla tyytyväinen ja innokas ilme suorituksen aikana vai näenkö ilmeestä kärsimyksen ja jäykän joustamattoman kehon? Aiemmat "sokeat" silmäni näkivät kyllä suoritteen, mutta uudet silmät näkevät sen lisäksi yhteistyön, tunnetilan ja innokkuuden.

Yhteistyö on kaunista tasosta riippumatta

On ihana nähdä yhteistyön hengessä tehtyä ratsastusta riippumatta tasosta. Oman näkemykseni mukaan hyvässä ratsastuksessa on aina pyrkimys yhteistyöhön ja harmoniaan, jossa molemmilla on keskinäinen luottamus. Hevonen ja ratsastaja perustavat yhdessä tiimin. Se on kaunista, kun kaksi eri lajin edustajaa keskustelee ilman sanoja ja pinnistelee yhdessä motivoituneena.

Jo pyrkimys mahdollisimman hyvään yhteistyöhön on paljon pitemmällä, kuin tilanne jossa toista vastaan taistellaan, jotta suorite saadaan esiin. Jos ei kumpikaan koe uhkaa, niin kummankaan ei tarvitse puolustautua.

Kuolaintuntuma kertoo paljon

Hyvässä ratsastuksessa, kun on harjoiteltu jo pitempääm, ratsastajalla tulisi olla jatkuva joustava tuntuma hevosen suuhun. Tavoitteena on kevyt ja elastinen yhteys ohjantuntuman kautta kaikissa tilanteissa. Hyvässä ratsastuksessa hevonen liikkuu aktiivisena hyvässä tasapainossa joustavana, kuin balettitanssija tai jäntevä kissaeläin. Hevosen suun rentous välittyy sen koko kehon joustavuutena, kuten tanssijalla. 

Jos balettitanssija puree hampaitaan yhteen, hänen tanssistaan tulee jäykkää ja rumaa. Sama käy hevosilla, kun mikä tahansa tekijä saa hevosen jännittämään suutaan. Se voi olla ratsastajan käden jäykkyys tai mukautumattomuus, hevosen epäsopivat varusteet, kipu missä tahansa tai vaikka liian tiukalla oleva turparemmi. Lisäksi hevosen aiemmat kokemukset ratsastajan käden luotettavuudesta vaikuttaa tuntumaan. Jos luottamus on rikkoutunut, sitä ei hetkessä korjata. Keskinäinen luottamus on avain joustavaan ja elastiseen kuolaintuntumaan, jossa kumpikaan ei taistele toista vastaan. 

Tärkeää on olla armollinen ja ymmärtää, että vaikeissa asioissa ei saada suoraan täydellistä suoritusta. Kuten balettitanssissa tai missä tahansa muussa taitolajissa, näin on myös ratsastuksessa ja varsinkin tuntuman kohdalla. Se kertoo todella monen yhtäaikaisen asian onnistumisesta. Näen jo pyrkimyksen kehittää tuntumaa erittäin hyvänä asiana. Niin kauan kuin tietää, ettei tuntuma onnistu, kannattaa keksiä miten hevosta suojataan epävakaan tuntuman aiheuttamilta ongelmilta. Onko se kapsonin käytöllä? Vai turparemmiohjilla? Kuolaimettomilla suitsilla?

Asenne ratkaisee

Hyvässä ratsastuksessa ollaan myötätuntoisia hevosia kohtaan, ymmärretään hevosen luontaiset rajoitteet ratsastuksen kannalta ja otetaan huomioon hevosen sen hetkinen taitotaso. 
Tiedetään, että hevoset eivät osaa ihmisten maailmassa tarvittavia taitoja luontaisesti vaan kaikki tulee hevoselle kouluttaa vaihe vaiheelta asia asialta. 
Jokainen ratsastaja tuntee velvollisuudeksi opiskella hevosystävälliset koulutusmenetelmät, koska ymmärtää kouluttavansa hevosta koko ajan. Jokaisella ratsastajalla tulisi olla aina ajatus: "Hevonen ei tee virheitä koskaan tahallaan, sillä se ei tiedä miten ihmisten maailmassa kuuluu toimia."
Ei tarvitse olla kokenut ratsastaja ollakseen hyvä. Hyväntahtoisuus ja myötätunto eläintä ja sen tunteita kohtaan on aina läsnä hyvässä ratsastuksessa.

Ymmärrys hevosta kohtaan

Ratsastaja ymmärtää, että hevoset tekevät aina parhaansa sen hetkisillä henkisillä ja fyysisillä kyvyillään. Ärsyyntymisen ilmaantuessa ratsastaja osaa hallita omat tunteensa, eikä pura kiukkuaan hevoseen. Todellisen taituruuden erottaa rauhallisuudesta haastavalla hetkellä.

Ympäristön paine ratsastajan suoritteita kohtaan

Olisi tärkeää, että emme käsittele hevosia huonosti johtuen ympäristön paineesta. Jos koemme, että saamme arvostuksen toisilta suoritteiden kautta, tällöin saattaa hevonen joutua oman epävarmuuden välikappaleeksi. 

Meidän kaikkien on tarkasteltava omia motiivejamme rehellisesti ja valittava sellainen ympäristö hevosten ja oman hyvinvoinnin takia, jossa voimme saada kannustusta oppimispolullemme taitotasostamme riippumatta. On yhtä arvokasta opiskella ratsastusta ja hevostaitoja aivan alkeistasolla kuin huipputasolla.

Hyvän ratsastuksen tunnusmerkkejä

Ratsastaja vahvistaa hevosensa itseluottamusta päivittäin, hevosta ei nöyryytetä henkisesti eikä fyysisesti menemään sille luonnottomiin asentoihin, vaan hyvä ratsastaja kehittää omaa hevostaan asteittain kohti vaativimpia tehtäviä. Samalla ratsastaja kehittää itseään yhä herkemmäksi aistimaan hevosen oloa, tasapainoa, aktiivisuutta ja kykyä vastata pyyntöihin. Hyvä ratsastaja tietää olevansa myös kouluttaja.

Hyvä ratsastaja vaatii sen verran, mitä hänen hevonen on valmis antamaan säilyttäen henkisen tasapainonsa. Hyvä ratsastus on sitä kuinka hyvin ratsastaja osaa kehittää sekä hevosen että itsensä henkistä ja fyysistä puolta vahvemmaksi.

Ratsastuksen kauneus ja harmoonisuus syntyy useiden yksityiskohtien hiomisen ja pitkäjänteisen työn kautta. Vaihe vaiheelta edetään kohti lopputavoitetta, joka on ratsastajalle itselleen merkityksellinen ja räätälöity hevosen kykyjä vastaavaksi.

Ratsastaja tietää lopputavoitteen ja etenee sitä kohden päättäväisesti, mutta aina hevosen hyvinvointi mielessään.




Uskalletaanko nähdä asiat niin kuin ne ovat?

On normaalia, että se mihin on totuttu, nähdään oikeana. Eihän kukaan halua tarkoituksella tehdä pahaa hevoselle. Valitettavasti teemme sitä vahingossa, jos meille on opetettu, että ei tarvitse välittää hevosen viesteistä, kun hevonen ilmaisee epämukavuutta. Epämukavuutta hevonen ilmaisee monin tavoin: leikkii kielellään, aukoo suuta, huitoo hännällään tai elehtii muilla valmiustilaa/ärtyneisyyttä ilmaisevilla eleillä tai pahimmillaan on eleetön sisäänpäin sulkeutunut.

Kun meillä on hyviä roolimalleja näkyvillä niin silmämme harjaantuu näkemään hyvää ratsastusta ja hyvinvoivia tyytyväisyyttä elehtiviä hevosia. 
Jos taas roolimallien ratsastus onkin pakotteisiin perustuvaa, tällöin harjaannumme näkemään suoritteita, joissa hevosen olo on vähintään epämukava. 

Taidoista on paljon iloa, kun hevonen on motivoitunut käyttämään taitoa. Väkisin pakotettu taito tuo pahanmielen tai hetkellisen pinnallisen ilon taistelun voitosta.

Luota tuntemukseen

Olen täysin vakuuttunut, että jokaisella meillä on kyky aistia hevosen tunnetilaa, jos meitä siihen kannustetaan. Ja kannustankin nyt hyödyntämään näköhavaintojen ja muiden aistimusten lisäksi omaa tuntemusta mittarina hevosen tuntemukselle. Jos koet iloa ja innostusta ratsastuksessa ja koet, että teet hevosen kanssa yhteistyötä pakottamatta hevosta kovakouraisesti, niin taatusti teet asiat hyvin.
Mintti ja Taisto 2012 kuva: Kati Valjus


Ratsastuksen taloon hyvä perusta

Hyvä vertauskuva hevosen kouluttamisesta ja ratsastamisesta on kuin rakentaisit taloa. Jotkut asiat täytyy tehdä ensimmäisinä, jotta talosta tulee kunnollinen, pitkään asuttava talo. Ilman hyvää perustaa ei synny kunnon taloa. 

Hyvässä ratsastuksessa hevosen tyyni/uhaton mielentila on kaiken perusta. Hevonen ei saa olla ns. taisteluvalmiudessa tai pakenemassa paikalta. Hevosta ei koskaan säikytellä tai pelotella, vaan se koulutetaan olemaan aktiivinen, halukas liikkumaan itse. 

On aivan eri asia juokseeko hevonen pakoenergian voimalla vai onko hevonen tyyni ja aktiivinen. Tästä Carde puhui myös valmennuksessaan, kun hevonen alkaa osoittaa hätääntymisen tai ärsyyntymisen merkkejä on aika pitää tauko.

Hyvässä ratsastuksessa harjoittelu suoritetaan useassa lyhyessä jaksossa, joiden välillä on taukoja. Koska pitkäkestoisessa harjoittelussa hevonen väsyy ja jäykistyy, silloin alkaa vastustelu, ja mielentila muuttuu jännittyneeksi.

Hyvässä ratsastuksessa hevosen joustavuutta ja tasapainoa kehitetään ratsastamalla eri tempoissa, eri muodoissa ja kokoamisastetta muutellen. Yhtä ja saamaa ei toisteta pitkään.

Hyvässä ratsastuksessa yhdistyvät jokaisessa harjoitteessa yhtäaikaa tasapaino, eteenpäinpyrkimys ja hevosen yhteistyöhalukkuus, joka näkyy jännittymättömyytenä, joustavuutena ja luottamuksena. 

Eversti kutsuu edellä mainittua kolmea tekijää (tasapaino, aktiivisuus = eteenpäinpyrkimys ja yhteistyöhalukkuus/luottamus) ratsastajan liikennevaloiksi, jotka tulisi olla jatkuvasti vihreällä. Jos tehtävän aikana ei saa autettua jokaista valoa vihreälle, tehtävä on liian vaikea hevoselle eikä se vie kohti lopputavoitetta (=kokoamista).